Suosikki näyttelijät

Tässä postauksessa käsittelen suosikki näyttelijöitäni. Valitsin postaukseen top 10 suosikki näyttelijää, ja etenen 10. sijasta 1. sijaan. Laitoin kriteeriksi sen, että olen nähnyt kunkin näistä näyttelijöistä näyttelevän vähintään kolmea eri hahmoa.

10. Jim Carrey

    Jim Carrey on suosikki komedia näyttelijäni. Hän on monissa elokuvissa saman tapainen hauska, hölmö ja hieman hullu. Olen nähnyt häneltä monia hyviä komedioita kuten “Dumb and dumber”, “Liar liar”, “Truman show” ja “Bruce almighty”. Ja hänen elokuvansa “Dumb and dumber” on mielestäni yksi hauskimpia ja parhaimpia komedioita mitä olen nähnyt. Carrey näyttelee ehkä yhtä mainstream elokuvien tyhmimmistä hahmoista “Dumb and dumber” leffassa. Suosikki elokuvani Carreylta on kuitenkin ihan erilainen. Oma suosikkini hänen leffoistaan, ja joka on myös IMDb:n mukaan hänen paras elokuvansa on “The Eternal sunshine of the spotless mind”. Tämä elokuva on vakava, synkkä, ajatuksia ja vahvoja tunteita herättävä. “The Eternal sunshine of the spotless mind” on siitä erikoinen Carreyn elokuva, että Carreyn hahmo on siinä ihan erilainen kuin muissa elokuvissa, joissa olen nähnyt Carreyn näyttelevän. Mutta siitä huolimatta Carrey onnistuu näyttelemään hyvin hänen rooliaan tässä elokuvassa.

    Jim Carrey – IMDb

    9. Tom Hanks

      Olen nähnyt Tom Hanksilta monta hyvää elokuvaa kuten “Green mile”, “Forrest Gump”, “Saving private Ryan”, ja “Catch me if you can”, joka on suosikki elokuvani häneltä. Jos elokuvaa “Elvis” ei lasketa, joka ei ollut mielestäni niin hyvä elokuva, niin olen nähnyt Hanksin aina näyttelemässä hyviksiä. Hän on useassa elokuvassaan hieman saman tapainen hyvä sydäminen ja mukava mies. Ja hän on mielestäni hyvä näyttelemään tarinoiden sankareita. Tom Hanks on myös mielestäni siitä taitava, että hän ei mielestäni käytä paljoa ilmeitä näytellessään, mutta on siitä huolimatta taitava näyttelemään.

      Tom Hanks – IMDb

      8. Christian Bale

        Olen nähnyt Christian Balelta monta hyvää elokuvaa, ja pidän hänen roolistaan etenkin elokuvissa “American psycho”, “Batman Dark knight trilogy” ja “The Machinist”. Yksi asia mikä Balessa on ihmeellistä, on hänen kykynsä vaihtaa painoa lyhyessä ajassa, eri leffa rooleja varten. Hän esimerkiksi laihdutti itsensä vakavasti alipainoiseksi “The Machinist” elokuvaa varten, ja sitten esimerkiksi elokuvass “Vice” hänen painonsa on noin kaksi kertaa enemmän, kuin “The Machinist” leffassa. Balen elokuva “The Dark knight” on yksi maailman pidetyimpiä ja tunnetuimpia elokuvia. Ja kaiken kaikkiaan olen nähnyt Balelta monta hyvää elokuvaa, joista suosikkini on “American psycho”, ja tämän takia laitoin Balen listalle.

        Christian Bale – IMDb

        7. Jack Nicholson

          Olen nähnyt Jack Nicholsonilta monta hyvää elokuvaa kuten “One flew over cuckoo’s nest”, “The Shining”, “Batman” ja “The Bucket list”. Kaikissa näissä elokuvissa Nicholsonin hahmo on jollain tapaa hieman samankaltainen ja hieman hullun oloinen. Nicholsonin hahmot ovat aina mielenkiintoisia persoonia oli kyseessä mikä leffa tahansa. Ja Nicholson on hyvä näyttelemään pahiksia, joka tulee hyvin ilmi elokuvista “The Shining”, “Batman” ja “The Departed”. Suosikki elokuvani Nicholsonilta on “The Shining”, joka on myös yksi suosikki kauhuelokuviani.

          Jack Nicholson – IMDb

          6. Leonardo Dicaprio

            Leonardo Dicapriolta olen nähnyt erittäin monta hyvää elokuvaa, kuten “Inception”, “Shutter island”, “Catch me if you can”, “The Wolf of wall street” ja “Once upon a time in Hollywood”. Suosikki elokuvani häneltä on “Catch me if you can”, jossa myös Tom Hanks näyttelee. Dicaprio on yksi tunnetuimpia, ellei jopa tunnetuin näyttelijä, ja hän näyttelee todella monessa tunnetussa mainstream elokuvassa. Kaiken kaikkiaan olen nähnyt hänen näyttelevän 12 eri elokuvassa, joista yksikään ei ole ollut mielestäni huono. Dicaprio on myös nuorempi kuin muut listalla olevat näyttelijät, joten on hyvin mahdollista, että hänellä tulee olemaan paljon hyviä elokuvia myös tulevaisuudessa.

            Leonardo DiCaprio – IMDb

            5. Kevin Spacey

              Kevin Spacey on siitä erikoinen näyttelijä, että näen hänet melkein aina näyttelemässä psykopaattista pahista. Spaceyn hahmo on varsin ikävä ihminen ja jopa psyko- tai sosiopaatti elokuvissa ja sarjassa “Se7en”, “The Usual suspects”, “Horrible bosses” ja “House of cards”. Hän on kaikissa näissä neljässä teoksessa vähän saman tapainen synkkä hahmo. Sitten on elokuva “American beauty”, jossa hän näyttelee pääosaa, ja joka on kaikkien aikojen suosikki elokuvani. Spacey on siis näytellyt suosikki elokuvani päähenkilöä. Tässäkään elokuvassa Spacey ei ole hyvä ihminen, mutta ei silti ihan niin iso psykopaatti kuin edellä mainituissa teoksissa. Spaceyn hahmo elokuvassa “The Usual suspects” on mielestäni yksi elokuvahistorian parhaita ja mielenkiintoisimpia pahiksia. Tämä hahmo “Verbal Kint” on jäänyt mielestäni turhan vähälle huomiolle. Pidän enemmän tästä Spaceyn hahmosta kuin Frank Underwoodista tai John Doesta. Spacey on saanut kritiikkiä myös siitä, että hän olisi vain oma kauhea itsensä elokuvissa, eikä oikeasti edes näyttelisi mitään muuta kuin oikeasti on. Oli tämä sitten totta tai ei, tai oli Spaceysta tehdyt seksuaalirikos syytökset totta tai ei, se ei muuta sitä etteikö Spacey olisi hyvä näyttelemään erilaisia sosiopaattisia pahiksia.

              Kevin Spacey – IMDb

              4. Giancarlo Esposito

                Giancarlo Esposito on ainut tässä postauksessa oleva näyttelijä, jonka roolisoorituksia olen nähnyt lähinnä tv-sarjoissa enkä elokuvissa. Suosikki roolini häneltä on Breaking badin Gus Fring, ja toisena tulee mielestäni melkein yhtä hyvä The Boysin Stan Edgar, joka on melkein täysin samanlainen hahmo kuin Gus Fring. Sitten on The Mandalorianin Moff Gideon ja The Gentlemenin Stanley Johnson, jotka ovat myös saman tapaisia hyviä hahmoja. Ja sitten on vielä Far Cry 6 pahis Anton Castillo, josta olen nähnyt myös joitakin clippejä. Näen näissä kaikissa rooleissa samoja piirteitä, ja samanlaisen vahvan olemuksen mitä Gus Fringissä. Esposito on kuin sama hahmo eri teoksissa. Minua kiinnostaa kovasti millaisissa leffoissa tai sarjoissa näen häntä näyttelemässä tulevaisuudessa. Myös Espositon näyttelysuoritus Gus Fringinä on todella hyvä. On vaikuttavaa miten hän voi niin nopeasti ja tehokkaasti muuttua kohteliaasta ja ystävällisestä ravintolan omistajasta, julmaksi huume pomoksi.

                Giancarlo Esposito – IMDb

                3. Brad Pitt

                  Olen nähnyt Brad Pittiltä monta hyvää elokuvaa, ja monissa näissä elokuvissa Brad Pittin hahmo on myös cool antisankari. Suosikki elokuvani ja roolini Pittiltä on “Fight club” ja Fight clubin “Tyler Durden”. Mutta pidän paljon myös Pittin elokuvista “Inglourious basterds”, “Once upon a time in Hollywood”, “Se7en” ja “Mr. ja Mrs. Smith”. Pittin hahmo on myös aika cool ja erittäin kova tappelija elokuvassa “Snatch”. Pittin hahmot ovat usein omalla tavallaan mielenkiintoisia, muistettavia ja voimakkaita persoonia. Pittin näyttelemä Tyler Durden on ehkä yksi elokuvahistorian kovimpia ja karismaattisimpia äijiä. Tosin on hyvä silti muistaa, että hän on myös elokuvan pahis.

                  Brad Pitt – IMDb

                  2. Robert De Niro

                    Robert De Niro on näytellyt monissa elokuvissa, joita pidän loistavina. Kuten elokuvissa “Goodfellas”, “Taxi driver”, “Casino”, “Raging Bull”, “Once upon a time in America”, “King of comedy” ja “Cape fear”. Mutta yksi asia mikä hänessä on vaikuttavaa on se miten hyvä hän on näyttelemään erilaisia rooleja. Hän näyttelee gangstereita monissa elokuvissa kuten “Goodfellas”, “Casino” ja “Once upon a time in America”. Hän näyttelee psykopaattia elokuvassa “Cape fear”. Hän näyttelee sekopäätä elokuvassa “King of comedy”. Hän näyttelee monimutkaista ja mielenterveysongelmia omaavaa antisankari Travis Bicklea elokuvassa “Taxi driver”. Ja Hän näyttelee itsepäistä ja mustasukkaista nyrkkeilijää Jake LaMottaa elokuvassa “Raging Bull”. Monet näistä hahmoista on ihan erilaisia keskenään, mutta siitä huolimatta De Niro osaa näytellä kaikkia näitä rooleja hyvin, ja kaikki näistä edellä mainituista elokuvista ovat pidettyjä. Olen nähnyt De Nirolta kaiken kaikkiaan 13 elokuvaa, joista yksikään ei ole ollut mielestäni huono, ja suosikkini niistä on “Taxi driver”.

                    Robert De Niro – IMDb

                    Clint Eastwood

                    Olin kahden vaiheilla kummalle annan ensimmäisen paikan edellä mainitulle De Nirolle, vai Clint Eastwoodille. Päädyin laittamaan Clint Eastwoodin ensimmäiseksi. Aina kun näen Eastwoodin näyttelemässä hän on joka leffassa aika samanlainen ja erittäin cool ja badass. Eastwoodin Dollars trilogyn “The Man with no name” on mielestäni ehkä elokuvahistorian kovin ja coolein äijä. Ja hänen Dirty Harry leffojen “Harry Callahan” on sitä erittäin lähellä myös. Sitten on Gran torinon Walt Kowalski, joka osoittaa että vielä yli 80-vuoden ikäisenä Eastwood ja hänen hahmonsa ovat erittäin kovia, ja osaavat tapella hyvin. Eastwood oli kova 60 vuotta sitten, mutta hän on sitä vieläkin. Tämä kertoo hänestä jotakin. Suosikki elokuvani Eastwoodilta ovat Dollars trilogy, ja jos tarkkoja ollaan, niin Dollars trilogyn “For a few dollars more”. Dollars trilogy on täynnä siistejä ja jopa mielestäni joitakin elokuvahistorian siisteimpiä kohtauksia, ja Eastwood esiintyy aina näissä elokuvien siisteissä kohtauksissa.

                    Clint Eastwood – IMDb

                    Siinä olivat 10 suosikki näyttelijää. On mahdollista että teen aiheesta toisen postauksen tulevaisuudessa jossa käsittelen lisää mielestäni hyviä näyttelijöitä, sillä hyviä näyttelijöitä on paljon, ja kaikki eivät mahdu kärki kymmenikköön.

                    Kommentit

                    Vastaa

                    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *